Sitä ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin kokeilee.

Sunnuntaina päätin pitkästä aikaa kokeilla mitä se pikkukoira vielä muistaa paikallaolosta yms muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tassua tai pikemminkin tassuja se osaa tarjota vähän liiankin innokkaasti. Luoksetulo alkoi muistua mieleen aika helposti, mutta istuallaan paikallaolo oli vähän hukassa. Maaten paikkallaolo onnistui hieman paremmin. Seuraamisessa poikittaa vieläkin ihan liikaa ja hakee eteen. Hiomalla nuo kaikki saa helposti kuntoon, koska aika hyvä runko meillä jo on. Agility asiat on nyt toistaiseksi jääny vähemmälle, koska talvi :D Ne jatkunee keväämmällä.

Nyt oikeesti jos joku haluis haastaa mut!?! Ois tosi kiva :))

Ainut harmitus on,että minkäänlaisiin kisoihin ei päästä neidin kans, koska tuo ei suostu noutamaan yhtään mitään. Ja noutohan on yksi liike  nii kisahaaveet on haudattu :/

Lisää kuulumisia myöhemmin :))

-Tahma Tassu-

Elämän mittainen lupaus

"Vastaan kävelee pienen pieni, suloinen pentu, joka vie sydämmesi. Voi kuinka ihana olisi saada itse tuollainen suloinen pieni eläin, joka illalla käpertyisi viereen nukkumaan. Se pysyisi, kun kaikki muut kaikkoaisivat, se lohduttaisi, kun kenestäkään muusta ei olisi siihen ja ennen kaikkea siitä saisi ystävän. Siinä on vain se yksi pieni, mutta... Se vaatisi sinulta omistautumista. Koira ei osaa itse viedä itseään ulos, se ei osaa itse avata kaappia ja ottaa ruokaa, kun on nälkä, se ei voi itse mennä lääkäriin, kun se tuntee itsensä sairaaksi... Tähän kaikkeen se tarvitsee sinua ja tämän kaiken vastineeksi se antaa rakkautta, se ilahduttaa ja siitä saa ystävän, joka ei koskaan kyseenalaista sinua."


Samaan aikaan kun pentu astuu talosi kynnyksen yli olet tullut solmineeksi koiranelämän mittaisen sopimuksen. Olet tullut luvanneeksi pitää huolta siitä koko sen elämän ajan. Se jakaa nyt kanssasi kodin lisäksi arkesi. Aina, kun tekisi mieli lysähtää sohvalle pitkän työ- tai koulupäivän jälkeen onkin lähdettävä lenkille, ruokittava se, leikittävä sen kanssa ja uhrattava seuraavat 1-2 tuntia koiralle. Miten kivaa se onkaan joinakin päivinä, mutta joinakin päivinä moni ajattelee -Onko pakko? vastaus on yksinkertainen -ON! Tietenkin niitä päiviä, kun se on hauskaa ja juuri sitä mitä on aina halunnut on enemmän, mutta kukaan koiran omistaja ei voi sanoa joskus ajatelleensa miten ihanaa olisi vain lähteä johonkin ilman, että ensin olisi ajateltava sitä karvakuonoa.

Koirassa on paljon niitä hyviä puolia mitä me ihmiset rakastetaan. Ankeana päivänä koira saattaakin olla se pelastus. Koira antaa aina anteeksi, vaikka sille tulisi huudettua. Koirasta on suuri lohtu surun keskellä, koska se ei puhu vaan se kuuntelee. Sille voi vuodattaa kaiken ilman, että se kritisoi tekemisisäsi tai sanomisiasi.

15 vuoteen mahtuu monia muistoja, iloisia sekä surullisia. Ihania hetkiä, itkua ja naurua... Silti tämä aika tuntuu niin lyhyeltä, se on tosi monta vuotta, mutta silti se on liian vähän. Miksi juuri se paras ystävä, se joka aina on valmis kuuntelemaan sinua ja toimimaan kuin  haluat elää vain hetken? Joku elää vain kahdeksan vuotta, joku kymmenen ja joku viisitoista. Se on vain pieni hetki elämää, mutta koirille se on pitkä aika. Joillakin vanhuus alkaa jo kahdeksan vuoden iässä joillakin vasta kymmenen vuoden jälkeen, mutta alkoi se milloin vain meidän mielestä kuolema tulee liian pian.
Silti meillä on vastuu siitä milloin koira on liian sairas, milloin se on liian heikko enää taistelemaan vastaan ja milloin on aika päästää se kivuistaan sateenkaarisillalle. Koira odottaa meiltä tätä viimeiseksi palvelukseksi, se on rinnallamme koko elämän ja on meidän velvollisuutemme saattaa se viimeiselle matkalle vaikka se sattuu huomaamattamme olemme luvanneet sen jo silloin, kun pentu astui kynnyksen yli...



-Tahma Tassu-

Kukaan ei pidä juttujasi yhtä nerokkaina kuin koirasi

"Voispa sen remmin yhtenä päivänä jättää sinne naulakkoon, sulkee koiran pieneen laatikkoon ja nauttii yhden päivän vapaudesta. "

Eilen oli just tämmönen päivä. Mää oisin niin mielelläni jättäny lenkin käymättä ja hautautunu peiton alle piiloon. Mulla oli heti aamusta hirvee päänsärky joka jatku läpi päivän. Vejin buranaa mut ei se tuonu ku muutaman tunnin lievityksen. Sit ku se koira tulee illalla siihen ja kattoo vetoavasti " Hei lähettäskö  nyt sinne lenkille?" tuntuu ihan kauheelta. Pakko sinne on raahautua vaikka tuntuu et pyörtyy seuraavaan pusikkoon.  Lenkki jäi lyhyeksi, koska ihanainen vesisadekin päätti piristää mun päivää. Tännään yritetään sit korvata se mikä eilen jäi vähemmälle eli pitkälle lenkille suunnataan! :)

Haluisko joku kiva haastaa mut, koska mää haluisin päästä tekeen haastetta?! :D

-Tahma Tassu

Tälle ei vain voi sanoo ei.. :,)

Pentu, pentu, pentu!

Nyt se on sitten varmaa! Meille muuttaa toukokuun alussa uus pikkuriiviö :33
Nimikin on jo päätetty, mutta paljastan sen sitten, kun saan ekat kuvat meijän pikkusesta pallerosta :D Saa nyt nähdä miten Siiri tulee toimeen uuden pennun kanssa. Tintusta voin ainakin olla aika varma, että se ei ota sitä pahalla pikemminkin uutena leikkikaverina :))

Nyt tää oli vaan tällanen lyhykäinen postaus ja hehkutus uudesta pikkusesta ;))


-Tahma Tassu-

"Hurja" remmiräyhä

Taas ollut pieni kirjoitustauko :D Lomallahan sitä aikaa juuri pitäisi olla, mutta jonnekkin sekin on huvennut. Meillä odotellaan kuumeisesti, että milloin saataisiin tieto, että meidän ihana pentumme olisi syntynyt :) Varmasti lähipäivinä saadaan tietää ja siitä alkaakin se hillitön odotus aina siihen päivään asti, kun pentu kävelee taloon :3

No sitten otsikko asiaan. Eli meidän Tinttu on kauhea remmiräyhä, kun toinen koira tulee vastaan. Siiri vielä pahempi... Remmiräyhäyshän on monen koiran  omistajan ongelma ja aina kaikissa kirjoissa yms. painotetaan, että koiralle ei saisi alkaa huutamaan vaan tilanne pitäisi ratkaista muilla keinoin. Miten tämä edes on mahdollista? Minulla ainakin ensimmäinen reaktio on suuttuminen, kun se koira vain kiskoo ja rähisee.. En voi sille mitään alkaa vain kauheasti ottamaan päähän.. Nyt tietenkin olen joidenkin silmissä huono omistaja, mutta varmasti jotkut ymmärtävät tilanteen.. Se on ensimmäinen reaktio joka sattuu tulemaan.

Ja tietenkin se, että kaikki vika on muka aina narun toisessa päässä ja onhan se niinkin, mutta meillä vika valitettavasti johtuu koiran nuorena kärsimästä traumasta. Kun nuorta avointa koiraa mennään puremaan niin, että veri lentää en usko sen painavan asiaa villaisella... Meidän herkälle neidille siitä on jäänyt järkyttävä epävarmuus toisia koiria kohtaan jonka takia toisen koiran osuessa tielle pelko purkautuu aggressiona. Ei tuosta kuitenkaan tappelemaan ole kuhan uhittelee ja kyllä se ajan kuluessa tutustuu uusiin koiriin. Koirakavereitakin neitokaiselta löytyy. Remmiräyhän kanssa joutuu vain välillä noloihin tilanteisiin :/

                                   
                                            No osaa se olla söpökin :3 Mun "Paha" tytteli ;)

                                                                   -Tahma Tassu-